Meeting

REILU HALLINTO

Reilun hallinnon periaatteet

Reilu Hallinto Oy on aloittanut toimintansa 2002 ja vuodesta 2018 Reilu Hallinto Oy on ollut Taloushallintoliiton auktorisoima tilitoimisto. Reilun Hallinnon nimi ei ole tuulesta temmattu ja toimintaamme ohjaavat periaatteet, jotka ovat mukana päivittäisessä työskentelyssä:

  • Autamme asiakasta ja huolehdimme, että asiakkaan taloushallinto on kaikin puolin kunnossa. Työt tehdään tehokkaasti ja sovitun aikataulun mukaan noudattaen hyvää kirjanpitotapaa, Suomen lakia ja asetuksia ja muita yleisiä määräyksiä.

  • Meille on tärkeää, että meillä on osaava ja motivoitunut henkilökunta, joka tarjoaa asiakkaalle hyvää, joustavaa ja ammattitaitoista palvelua. Panostamme henkilökunnan hyvinvointiin sekä osaamisen ylläpitämiseen ja kehittämiseen.

  • Haluamme, että Reilu Hallinto Oy kehittyy jatkuvasti myös yrityksenä, jotta se pystyy palvelemaan paremmin asiakkaitaan ja olemaan parempi työpaikka työntekijöilleen.

  • Tavoitteenamme on pitkäjänteinen yhteistyö Reilun Hallinto Oy:n, sen henkilökunnan ja asiakkaiden välillä. Jotta voimme lunastaa lupauksemme asiakkaillemme ja henkilökunnallemme, pidämme huolta myös omasta kohtuullisesta kannattavuudestamme.

Toimintamme on kasvanut viime aikoina ja tavoitteenamme on jatkaa hallittua kasvua myös tulevaisuudessa tarjoamalla muun muassa entistä kattavampaa joukkoa eri palveluita. Kasvun lisäksi pyrimme parantamaan omaa ja asiakkaidemme tehokkuutta panostamalla päästä-päähän prosessien tehostamiseen sähköisten työkalujen avulla. Vaikka tavoittelemme kasvua ja tehokkuuden parantamista, niin emme halua tinkiä hyvästä ja joustavasta asiakaspalvelusta. Tavoitteenamme onkin tarjota sekä pienen tilitoimiston henkilökohtainen asiakaspalvelu ja ketteryys, että suuremman tilitoimiston nykyaikaiset työkalut ja palveluvalikoima.

Ammattitaitoinen henkilökunta palveluksessasi

Niina Lindgren

Palvelupäällikkö, KLT-kirjanpitäjä

Tarjouspyynnöt

Puh. 040 - 738 4448

etunimi.sukunimi@reiluhallinto.fi

Virpi Jankkila

Kirjanpitäjä

Puh. 050 - 462 6272

etunimi.sukunimi@reiluhallinto.fi

Anne Nikander

Toimistopäällikkö, KLT-kirjanpitäjä

Puh. 050 - 410 3777

etunimi.sukunimi@reiluhallinto.fi

Ville Syrjäläinen

Toimitusjohtaja, IT

Puh. 050 - 363 7919

etunimi.sukunimi@reiluhallinto.fi

Marina Nesterenko

PHT-palkanlaskija

Puh.050 - 336 9668 

etunimi.sukunimi@reiluhallinto.fi

© Reilu Hallinto Oy

Kutojantie 11 02630 Espoo

Puh 050 410 3777